Vihdoinkin koitti aika kauan odotetun hopeaketjukurssin. Kahden viikonlopun kestävällä kurssilla opittiin veivaamaan ja sahamaan hopealangasta renkaita ja renkaista saikin tehtyä eri tekniikoilla eri näköisiä ketjuja - malleja olisi kymmeniä!
Ensimmäisenä aloitettiin muinaisketjun tekeminen, joka on oikeastaan perusta ketjujen tekoon ja on helppo oppia ja työstää. Ketjun näyttävyys ei kuitenkaan jää helppouden jalkoihin.
Muinaisketjun jälkeen aika opetella kuningasketjun teko. Äidiltäni olin jo saanut joululahjaksi ranteeseen hänen tekemän kuningasketjun, niinpä nyt halusin itse tehdä samanlaisen kaulaan. Kuningasketjukin oli yllättävän nopea oppia ja mukava tehdä. Eikä aikaakaan niin minulla oli jo paksu hopeaketju kaulassa - juuri tällaisesta olen haaveillut vuosia!
Kuningasketjun alkua
Kurssin toisena viikonloppuna opettelin mattoketjun teon ja siitähän tuli varsin kaunis ja näyttävä koru ranteeseen. Lisäksi tein muinaisketjutekniikalla itselleni nilkkaketjun ja muutamia ranneketjuja. Renkaita tein kurssilla sen verran valmiiksi, että ketjujen teko jatkuu edelleen kotona. Jatkossa jos vielä innostuu lisää, hankin tarvikkeet renkaiden tekoon. Nyt asunnon kokokin sanoo sitä, ettei täällä ole tilaa hopeapajalle - ainakaan vielä.
Muinaisketjuja
Kuningasketju
Mattoketju

1 kommentti:
Ihania! Lempparini on mattoketju :)
Lähetä kommentti