torstai 26. maaliskuuta 2009

Entisöintihommiin...

Kirppikseltä löytyi minulle ihana 60 -luvun jakkara, jonka aion entisöidä. Olen haaveillut eteiseen peilin eteen pientä jakkaraa muun muassa kenkien sitomista varten (tähän mennessä olen sitonut kenkäni aina vaatekaapissa istuen). Minulla oli jo valmiiksi katseltuna Vepsäläiseltä ihana jakkara, mutta en osannut valita mustan ja valkoisen väliltä, joten jätin asian vielä muhimaan. Se kannatti, sillä nyt onnisti. Tämän jakkaran pinta oli kulunut ja väri täysin väärä, mutta oli heti päivänselvää että aion sen innolla hioa ja maalata uudelleen. Kukkaronikin keveni vain 2,80 euron verran, kun taas Vepsäläisen jakkaralla se olisi keventynyt yli sadalla eurolla.



Entisöinnistä onkin jo jonkin verran kokemusta, sillä kaverini kanssa ostettiin eräs kesä vanhat pulpetit mukavalta keräilijäsedältä, pilkkahintaan nekin. Ne pulpetit sitten hiottiin, maalattiin ja puunattiin molemmat omiin tarpeisiin sopiviksi. Itse olen tekemääni erittäin tyytyväinen. Pulpetti toimii tätä nykyä tietokonepöytänä, silloin kun läppäri ei nimensä mukana ole sylissä...


Jakkaran lisäksi kirpparilta löytyi kiva tummansininen laukku. Oikeasti vanha laukku. Sisus on jonkilaista paksua muovia ja sisäpussi repaleinen sekä käytössä kulunut. Pienellä entisöinnillä eli ompelemalla uuden sisäpussin ja ulkopinnan puhdistamisella saan ihanan, juuri ensi kesän takkiini sopivan! Ostin nimittäin kaappiini jo kesää odottamaan ihanan tummansinisen takin jossa on isot ruskeat napit - samanväriset kuin laukun yksinkertainen puinen kahva! Ja mikä parasta, tämäkin laukku kustansi vain vaivaiset 2 euroa.